hypermedia mirror

Tein ensimmäistä kertaa generatiivista taidetta vuonna 2017 kun olin 10-vuotias. Käytin tähän lapsille suunnattua Hopscotch-koodaussovellusta iPad Minilläni.

Sovelluksesta löytyi kaikki tarvittavat toiminnot: piirtäminen, silmukat, matemaattiset operaatiot ja muuttujat. Toisin kuin tekstipohjaisessa koodaamisessa, virheiden tekeminen oli lähes mahdotonta, sillä ohjelmat rakentuivat vain loogisia palikoita sormilla liikuttamalla.

hypermedia mirror on konkreettisesti Amos Rexin isossa salissa oleva 3.6m korkea ja 6.4m leveä seinärakenne, johon projisoidaan teosta. Seinän yläreunassa on kamera, joka kuvaa noin 7 metriä syvää aluetta teoksen edessä ja muokkaa teosta alueella näkyvän liikkeen perusteella. Alue on varattu teoksen 'käyttämiseen'.

hypermedia mirror on konkreettisesti Amos Rexin isossa salissa oleva 3.6m korkea ja 6.4m leveä seinärakenne, johon projisoidaan teosta. Seinän yläreunassa on kamera, joka kuvaa noin 7 metriä syvää aluetta teoksen edessä ja muokkaa teosta alueella näkyvän liikkeen perusteella. Alue on varattu teoksen 'käyttämiseen'.

Kamera näkee yläviistosta hyvin kaikki alueella liikkuvat ihmiset.

Koodi vertaa kameran kuvaa nykyhetkellä ja hetkeä aikaisemmin nähdäkseen kuvassa tapahtuvan liikkeen. Siitä piirretään mustavalkoinen kuva, jossa kaikki liike näkyy valkoisena ja kaikki liikkumaton mustana taustana.

Mustavalkoista liikekuvaa tarkastellaan joka tasaisin välein joka puolelta kuvaa. Jos jokin tarkasteltu piste ei ole musta, siinä tulkitaan olevan liikettä. Oheisessa kuvassa tarkastelu on havainnollistettu ympyröin. Ympyrät on väritetty valkoisiksi kohdissa, joissa näkyy liikettä.

Kohtiin, joissa tulkitaan näkyvän liikettä, piirrettään satunnaisesti jokin teoksen lähdekuva.

Teokseen piirtyy siis tosiasiassa vain sitä katselevien ihmisten liike teoksen lähdekuvista muodostuneena.

Kuvapintaa ei tyhjennetä kuvien (frames) piirtämisen välissä kuten usein liikkuvassa kuvassa tehdään, vaan kuvapintaan vain jatkuvasti lisätään uudesta liikkeestä syntyviä kuvia.

Kuvapintaan käytetään kokoajan kuitenkin erilaisia efektejä, jotka levittävät ja tuhoavat menneitä kuvia. Efektit vaikuttavat feedback loopissa itseensä kokoajan ja näin kuvapinnan valtaa abstrakti värikäs massa, jossa lähdekuvia ei voi enää nähdä.

Vain pysymällä liikkeessä voi pysyä näkyvissä.

Näin kaksi vuotta sitten, 2024, koulussa mainosjulisteen Generation 2026 -näyttelyn avoimesta hausta. Vanhempien kannustamana päätin hakea näyttelyyn. Idea teoksesta syntyi jo hakiessa, jolloin tein siitä ensimmäisen toimivan version.

Kuraattori tuki ideaa ensimmäisessä tapaamisessa, kehui sen olevan näyttävä jo alkuperäisessä muodossaan, kyseli tekniikasta ja kannusti näyttävään kokoon.

Museo oli valmis hankkimaan kaiken tekniikan, jonka teos vaatisi. Meiltä löytyi kuitenkin omasta takaa kameroita ja muuta Malvan näyttelyssä käytössä olevaa tekniikkaa, joten ne osat tullaan vuokraamaan museolle näyttelyä varten. Tietokone ja videoprojektori tulee museon varastosta.

Meiltä löytyy kahdenlaisia teokseen soveltuvia kameroita: tavallisia- ja NIR-kameroita, jotka näkevät vain valon infrapuna-aallonpituuksia. Jätin museon päätettäväksi kumpia käytetään. Tavallinen kamera toimii, kun kuvattavalla alueella on tarpeeksi tasaisesti näkyvää valoa eikä esim. yhtään videonäyttöjä. NIR-kameraa käytettäessä puolestaan näkyvällä valotilanteella ei ole väliä, koska tila valaistaan tasaisesti ihmiselle näkymättömällä infrapunavalolla. Ripustus toisaalta monimutkaistuu, sillä valot pitää asentaa myös. Museo valitsi käytettäväksi NIR-kamerat ja -valot toimintavarmuuden takaamiseksi.

Olin jättänyt auki alun perin sen, tuleeko teokseen ääntä. Suunnittelin aika paljon ääniä ja niiden teknistä toteutusta. Tein jopa erilaisia demoja. Ajatuksena oli, että rauhallisen taustaäänen lisäksi teokseen kuuluisi kaaoottisempaa katsojien liikkeestä syntyvää ääntä.

Päätimme kuitenkin, että teokseen ei tule ääntä. Museo ei halunnut lisätä näyttelytilaan melua, eikä budjetissa ollut tilaa ehdottamilleni soundshower-kaiuttimille. Langattomia kuulokkeita ehdotettiin, mutta en suostunut niihin, koska en halunnut, että vain osa teoksen katsojista saa täyden kokemuksen eristettynä muista. Ääni oli suunnitelmissani ensisijaisesti tilaa luova elementti, eikä kuulokkeisiin soveltuva intiimi kokemus.

Interaktiivinen mediataideteos, minun tyyliseni, maksimalistinen, käsittelee digimaailman tuottamaa jatkuvaa stimulaatiota pyrkimällä tuottamaan sitä itse (taiteen keinoin). Juuri kuten suunniteltu.

Valmista versiota teoksesta emme tule kuitenkaan näkemään ennen Generation 2026 -näyttelyn avajaisia toukokuussa 2026. Sitä ennen voi vain arvailla, mitä valmiiseen teokseen kuuluukaan.

Teoksessa on nyt jo erilaisia teemoja tai tilanteita, jotka vaihtuvat tasaisin väliajoin katsojan huomion ylläpitämiseksi. Näitä haluan vielä lisää.

Teemoihin saattaa tulla vielä taustakuvia ja muutakin uutta sisältöä.

Ehkä joskus vielä esitän teoksen äänimaiseman kera ja päätän silloin, että ei teos koskaan ollut valmis ilman ääniä. Tuhannetta versiota tehdessä koko ajatus valmiudesta on absurdia. Todennäköisempää on, että teos vain lakkaa joskus kehittymästä, kiinnostamasta, valmistumatta koskaan.